Tervetuloa!

Tässä blogissa raportoin siitä, miten edistyn sosiaalisen median kurssilla.

11.12.2012

Avasimme oman Slideshare-tilin

Avasimme kokeilumielessä LAL:lle Slideshare-tilin.

Kommentointi mahdollistaa keskustelun

Kätevää on myös se, että niitä voidaan kommentoida sekä yleisesti etusivulla että kunkin kalvosarjan kohdalla. Eli tarvittaessa keskustelua voidaan käydä myös Slidesharessa sen lisäksi, että sivun linkki on helppo jakaa jonnekin muualle, missä keskustelua käydään, kuten fb-sivulle tai LinkedIn-verkostoon.

Slideshare-esittely

Kalvosarjojen jakaminen Slideshare-palvelussa näyttää meistä hyödylliseltä jo oman tehtävämme eli hankeviestinnän puitteissa. Kun saamme tehtyä hankkeen puitteissa ns. päänavauksen, voimme varmasti hyödyntää sitä edelleen jäsenpalvelussa, -koulutuksessa ja viestinnässä. Slideshare-tilin tai -sivun, mikä se nyt sitten onkaan, avulla saadaan siis esiteltyä organisaatio tai hanke ja ladattua kalvosarjoja kaikkien kiinnostuneiden käyttöön.

Kehittämistehtävä, Kirsi-Marja ja Anna

Tavoitteena on Luonnontieteilijöiden koulutusmäärien vähentäminen –hankkeen yhteydessä käytettävän tiedon keräämisen ja jakamisen helpottaminen osana hankkeen vaikuttamista ja viestintää. Kohderyhmät määräytyvät hankesuunnitelmasta, mutta jo tässä vaiheessa on selvää, että jäsenistö on yksi tärkeimpiä kohderyhmiä. Hankkeessa tuotetaan uutta tietoa ja muokataan sitä tavoitteen kannalta hyödylliseen muotoon, jota pitää saada levitettyä/jaettua mahdollisimman laajasti ja tehokkaasti. Tutkimustiedon, erityisesti lukijaystävälliseen muotoon muokatun sellaisen, yhdeksi jakeluvälineeksi sopii mielestämme Slideshare-palvelu. Sen avulla saamme aktiivitoimijoiden, jaostojen ja myöskin yksittäisten jäsenten käyttöön hankkeen puitteissa laaditut aineistot edelleen jaettaviksi, esiteltäviksi esim. tilaisuuksissa ja kokouksissa sekä käytettäväksi jaostojen ja valiokuntien omassa toiminnassa. Pohdittavaksi tulee mm. se, avataanko Slideshare-tili LAL:n vai hankkeen nimissä, eli otetaanko ’yleisratkaisu’ vai lähdetäänkö profiloimaan hanketta (nimi vielä työn alla). Meitä harmittaa kovasti se, että aikaa tämän tekemiseen ei ole jäänyt niin paljon kuin olisimme halunneet. Tästä syystä teemme nyt yhteiset hommelit, että pääsemme edes alkuun. Me aikuisopiskelijat ollaan siitä rasittavia, ettei aina totella ;-)

16.11.2012

Kysely Twitterin käytöstä

Vastaa kyselyyn tai saat katua!

Lähtökuoppaa kuopimassa edelleen

Toistaiseksi tilanne on tällä hetkellä sama kuin kurssin alussa, eli käytän sosiaalisen median välineitä hyvin vähän. LinkedIn-verkostoitumisvälinettä 'käytän' työssäni lähes päivittäin, eli käyn katsomassa LAL Luonnontieteilijät -ryhmän postaukset sekä Järjestöjen viestintä ja markkinointi -ryhmässä, mitä mielenkiintoista ulkoiset kollegat ovat sinne jakaneet.

Arkirutiinien pyörityksessä olen saanut valokuvia Dropboxista, mutta vielä en ehtinyt itse katsoa, miten sitä saa käytettyä. Jos joku osaa sitä sujuvasti käyttää, voisi jollain tauolla äkkiä näyttää...